Näkyy viimeisellä rivillä.

Meiltä osaavaa palvelua saa aina
henkilökohtaisesti – meille on helppo
tulla. Asiakastyytyväisyytemme on
huippuluokkaa ja asiakkaamme
suosittelevat meitä. Lunastamme
lupaukset ja ylitämme odotukset.

Meille henkilöstö on ykkösasia

Panostamme henkilöstömme hyvinvointiin
ja uramahdollisuuksiin. Meillä kaikki
haluavat ja saavat osallistua. Uskomme,
että yhdessä hyvinvoivan ja osaavan
henkilöstön kanssa saamme positiivisia
tuloksia aikaan myös asiakkaiden
liiketoiminnassa.

Olemme eteenpäin katsova ja dynaaminen taloustoimisto.

Kehitämme uusia tuotteita ja
palveluita asiakkaidemme
liiketoiminnan avuksi. Toimimme
asiakasta kuunnellen ja kuulleen.

Olemme ulkoistettu talousosastosi

Meillä on laaja palvelukattaus,
jonka lähtökohtana ovat asiakkaamme.
Tiedämme ja tunnemme asiakkaamme
liiketoiminnan – se on kaiken
toimintamme ydin.

Meillä on laaja palvelukattaus,
jonka lähtökohtana ovat asiakkaamme.

Bayerncar Oy:

Taloushallinnon palvelut tukemassa kasvua ja menestystä

”Olemme olleet todella tyytyväisiä Pohjanmaan Ekonomitoimistoon. Bayerncarin toiminta on kasvanut ja mennyt tehokkaasti eteenpäin näiden vuosien varrella ja Pohjanmaan Ekonomitoimisto on vuosi vuodelta pystynyt omalta osaltaan vastaamaan haasteisiin.”

LUE KOKO TARINA

Me palvelemme

Tiedämme ja tunnemme asiakkaamme liiketoiminnan – se on kaiken toimintamme ydin.
Meillä on markkinoiden laajin palveluvalikoima. Olemme aktiivisia – löydämme sopivan
ratkaisun asiakkaidemme tarpeisiin.

Taloushallinto-palvelut

Palkanlaskenta ja HR

Talouspäällikkö-palvelut

Yritys- ja veroneuvonta

Lataa maksuton opas

Investointilaskelma käytännössä – pikaopas kannattavampiin investointeihin

LATAA TÄSTÄ

Nostetaanko taloushallintonne seuraavalle tasolle?

Ota yhteyttä ja selvitetään yhdessä kuinka se onnistuu.

Timo Seppälä, Myynti- ja kehitysjohtaja, Partner