Kaskisten Tuulivoimalle kirjanpitäjä on kuin kolmas työntekijä

Tuulivoimapuistoprojekteja ympäri Suomen kehittävä Kaskisten Tuulivoima perustaa jokaiselle uudelle alueelle oman yrityksen, joka sitten hoitaa projektin luvat, sijoittajien etsinnän, voimaloiden rakennuttamisen ja aikanaan sähköntuoton. Tällä hetkellä emoyhtiön alla on pitkälti toistakymmentä yritystä.

Business Development Manager Anne-Mari Leppisen mukaan näin laajan yritysryppään hoidossa kokonaisuudesta selvillä oleva kirjanpitäjä on kullanarvoinen.

– Itsellämme ei ole kirjanpidosta juuri kokemusta. Haluamme tehdä asiat alusta asti oikein, ettei niitä tarvitse jälkikäteen selvitellä. Kirjanpitäjä on meille kuin kolmas työntekijä, ja emme tulisi toimeen ilman häntä.

Yhteistyö Pohjanmaan Ekonomitoimiston kanssa on jatkunut usean vuoden ajan. Kirjanpidon lisäksi Kaskisten Tuulivoima hyödyntää Pohjanmaan Ekonomitoimiston veroneuvontaosaamista, palkanlaskentaa sekä ohjelmistoja.

– Toimintamme on monimutkainen kokonaisuus, johon kansainvälisyys tuo vielä oman lisänsä. Välillä pitää selvittää, mitä pitää ottaa huomioon, kun raha liikkuu maasta toiseen, välillä pitää tehdä hyvin tarkkoja due diligence -tarkistuksia. Meille on tärkeää, että kirjanpitäjä pysyy mukana ja monivuotisen yhteistyön myötä on tietoinen myös aiemmin tehdystä. Yhteydenpitomme on hyvin tiivistä, Leppinen kertoo.