Esittelyssä

Johanna Hänninen

Tällä kertaa esittelemme Kurikan toimistopäällikkömme ja kirjanpitäjämme Johannan.

Kuka olet?

Johanna Hänninen, ylpeästi keski-ikäinen, 41 v. Perheeseeni kuuluu Miina 10 v ja Matti 7 v.

Kerro työtehtävistäsi?

Olen kirjanpitäjä, palkanlaskija, toimistopäällikkö, asiakaspalvelija, työkaveri, olkapää…mitä milloinkin tarvitaan. Ihaninta on oppia ja kokeilla uutta, kiitos että olen saanut niin tehdä.

On onni omata mahtavia työkavereita, tavata uusia ihmisiä, auttaa ja oppia. Jokaiselta oppii ja oivaltaa jotain itselleen uutta. Toisinaan kiireen stressi iskee päälle, mutta siitä pääsee naurulla työkavereiden kanssa. Minkään kiven eteen ei tarvitse jäädä makaamaan. Aina voi mennä yli, ali, ohi tai posauttaa se sitten kylmästi ilmaan.

Mitä olet tehnyt aiemmin?

Ekonomitoimiston aurinko avautui minulle 2018 lopussa. Olin toiminut omassa yhden naisen tilitoimistossa ja tulimme osaksi Petoa. Kurikan toimisto tuntui heti omalta kotipesältä. Sitä ennen olin tienaamassa ”opiskelurahoja” ravintolamaailmassa esimiehenä yli 10 v.

Mitä teet vapaa-ajallasi?

Vapaa aika menee remontoidessa omaa taloa. MacGyvermäisesti hommat etenee, soveltavia ratkaisuja ja itse tehden. Tänä kesänä pihaan on rakenteilla haaveiden täyttymys, Kotasauna. Lupaan lämmittää sen jos pihaan pamahdat ja yllätysvieras on aina paras. Omat juomat kannattaa ottaa varooksi mukaan.

Lisäksi jäähalli ja koripallo Sali vie ison osan aikaa. Uusi aluevaltaus on Kurikan Ryhdin miesten futisjoukkueen kuuluttaja pesti, mistä olen ihan liekeissä, yleisö voi toki olla erimieltä.

”Asenne ratkaisee ja onni on vain itsestä kiinni”